Ratsuhevosen muoto, osa 1: Anatomian perusteita

Tämä on ensimmäinen osa ratsun muotoa käsittelevässä artikkelisarjassani. Käsittelen tässä tärkeimpiä ratsun biomekaniikkaan vaikuttavia anatomisia piirteitä. Anatomian tuntemus antaa valmiudet ymmärtää fyysisen valmennuksen vaikutuksia hevosen terveyteen ja hyvinvointiin.

Selkäranka

Selkäranka koostuu viidestä osasta: kaularangasta, rintarangasta, lannerangasta, ristiluusta ja häntänikamista. Ratsastaja vaikuttaa erityisesti hevosen kaularankaan, jonka asentoa ratsastaja säätelee, sekä rintarankaan, jonka päällä hevonen kantaa ratsastajaa. Kaularanka koostuu seitsemästä nikamasta (C1-C7), jotka muodostavat S:n muotoisen kaaren – kaularanka ei siis seuraa hevosen ylälinjaa. Kaularanka on selkärangan liikkuvin osa. Hevosen venyttäessä eteen-alas kaularangan S-muoto oikenee, ja kaulanikamat järjestyvät lähes suoraan linjaan. Pään ja sen kautta kaularangan asennolla on suora vaikutus kaulan lihasten venymiseen ja supistumiseen, selän ligamenttien eli nivelsiteiden asentoon, ja tätä kautta koko ylälinjan toimintaan.

Rintaranka koostuu 18 nikamasta (T1-T18), joihin kylkiluut kiinnittyvät. Kaularankaa ja häntänikamia lukuun ottamatta hevosen selkärangan nikamat ovat luonnostaan suorassa linjassa. Selän kaareva muoto johtuu eri kokoisista okahaarakkeista. Hevosen säkä muodostuu 5-9 ensimmäisen rintanikaman okahaarakkeista, jotka ovat kolme kertaa korkeampia kuin muiden nikamien okahaarakkeet.

Lanneranka koostuu yleensä kuudesta nikamasta (L1-L6), ja ristiluu koostuu viidestä yhteen sulautuneesta nikamasta. Viimeinen lannenikama liittyy ristiluuhun lanne-ristinivelellä (LS-nivel), jonka molemmin puolin ristiluu liittyy suoliluuhun risti-suoliluunivelillä (SI-nivelet). Suoliluu on osa lonkkaluuta, eli SI-nivelet yhdistävät takaraajan selkärankaan. LS-nivel on selkärangan takaosan liikkuvin kohta, minkä johdosta selän asento-ongelmat kuormittavat usein juuri LS-niveltä ja siihen läheisesti liittyviä SI-niveliä.¹ SI-nivelten ongelmat taas saattavat näkyä muun muassa hännän asentovirheinä. Häntä on selkärangan jatke, ja häntänikamia on 18-20.

 

Kuva 1. Hevosen selkäranka ja selän ja kaulan nivelsiteet. Häntänikamista kuvassa on vain ensimmäisiä.

Nivelsiteet

Hevosen ylälinjan supistamiseen ja kannatteluun osallistuu kaksi tärkeää nivelsidettä: niskaside (ligamentum nuchae) ja okahaarakkeen päällysside (ligamentum supraspinale).

Niskaside koostuu kahdesta osasta, joista ylempi nyörimäinen rakenne (funiculus nuchae) kiinnittyy kallon takaosaan ja kulkee hevosen kaulan ylälinjaa pitkin. Sen toinen pää kiinnittyy sään okahaarakkeisiin. Niskasiteen alempi osa (lamina nuchae) lähtee sään okahaarakkeista ja levittyy viuhkamaisena rakenteena kiinnittyen toisesta seitsemänteen niskanikamaan. Niskaside pystyy varastoimaan huomattavan määrän elastista energiaa, ja pään ja kaulan liike toimii siten passiivisena energianlähteenä hevosen liikkuessa (Gellman & Bertram 2002)². Toisin sanoen niskaside vapauttaa liike-energiaa ilman lihastyötä.

Okahaarakkeiden päällysside lähtee rintanikamista niskasiteen jatkeena ja kulkee selän yli okahaarakkeiden päällä päättyen ristiluuhun. Okahaarakkeiden päällysside muodostaa yhdessä niskasiteen kanssa ligamenttijärjestelmän, joka nostaa hevosen selän ylös oikeaan asentoon, kun hevonen venyttää eteen-alas.³ Tässä asennossa ligamenttijärjestelmä siis kannattelee hevosen rungon painoa ja ratsastajaa passiivisesti ilman merkittävää lihastyötä. Luonnossa tai laitumella hevonen voi käyttää 17-19 tuntia vuorokaudesta syömiseen, jolloin hevosen kaula on venytetyssä asennossa ja turpa maassa. Tämä on hevoselle ergonominen ja energiataloudellinen asento: hevosen ei tarvitse tehdä lihastyötä kannatellakseen runkoaan, vaan ligamenttijärjestelmä tekee työn passiivisesti.³

Lihakset

Pitkä selkälihas (m. longissimus dorsi)

Pitkä selkälihas ulottuu kaulasta ristiluuhun ja suoliluuhun. Se koostuu useasta osasta ja on toiminnaltaan oikeastaan lihasryhmä eikä yksittäinen lihas.³ Se täyttää okahaarakkeiden, nikamien sivuhaarakkeiden ja kylkiluiden yläpäiden välisen tilan. Hevosen pitkä selkälihas on erittäin voimakas lihas. Sen tärkein tehtävä on selkärangan ojentaminen. Esimerkiksi hypätessä hevonen nostaa etuosan ilmaan pitkän selkälihaksen avulla, ja potkaistessa tai pukittaessa lihas nostaa takaosan ilmaan. Laukassa lihas supistuu ja venyy vuorotellen. Lisäksi pitkä selkälihas osallistuu selkärangan sivuttaissuuntaiseen taivuttamiseen yhdessä muiden lihasten kanssa.⁴ Pitkän selkälihaksen tehtävä on hevosen liikuttaminen, eikä sen ole tarkoitus kantaa painoa.³

Kuva 2. Pitkän selkälihaksen osat. 1. Selänpuoleinen osa (m. longissimus dorsi), 2. Kaularankaan kiinnittyvä osa (m. longissimus cervicis), 3. Atlakseen eli ensimmäiseen kaulanikamaan (C1) kiinnittyvä osa (m. longissimus atlantis), 4. Ohimoluuhun kiinnittyvä osa (m. longissimus capitis).

Kaulan lihaksisto

Oikein kehittyneet kaulan yläosan lihakset pystyvät tekemään aktiivisella lihastyöllä samaa tehtävää, jota niskaside tekee passiivisesti, eli kannattelemaan hevosen selkää mahdollistaen pitkän selkälihaksen oikean työskentelyn.³ Eteen-alas -venytyksessä työskennellessä sään edessä olevat lihakset kehittyvät.³ Erityisesti pään ja kaulan ohjaslihakset (m. splenius capitis, m. splenius cervicis) ovat tärkeässä roolissa niin asennon ylläpitämisessä ⁵ kuin liikkeen tasapainottamisessa ja kehon kannattelussa ⁶ sekä voimantuotossa.⁷ Muita tärkeitä kaulan yläosan lihaksia ovat muun muassa epäkäs (m. trapezius) ja alemman sahalihaksen (m. serratus ventralis) kaulanpuoleinen osa. Oikein ratsastetun hevosen alakaulan lihakset tekevät hyvin vähän työtä, joten ne kehittyvät selvästi yläkaulan lihaksia pienemmiksi. Hyperfleksiossa (rollkur, turpa ryntäissä) liikkuvan hevosen alakaulan lihakset aktivoituvat huomattavasti enemmän kuin vapaassa muodossa tai turpa luotisuoran edessä, kun taas kaulan yläosan lihakset aktivoituvat huomattavasti vähemmän.⁸

Kuva 3. Yläkaulan tärkeimpiä lihaksia. 1. Pään ohjaslihas (m. splenius capitis), 2. Kaulan ohjaslihas (m. splenius cervicis), 3. Alempi sahalihas (m. serratus ventralis), 4. Epäkäslihas (m. trapezius).

Vatsalihakset

Vatsalihakset toimivat pitkän selkälihaksen vastaparina liikelihaksina. Suorat vatsalihakset pyöristävät selkärankaa ja aktivoituvat vuorotellen pitkän selkälihaksen kanssa kaikissa askellajeissa.^9-12 Poikittaiset vatsalihakset taivuttavat runkoa sivuttaissuunnassa ja pyöristävät selkää.³ Vinot vatsalihakset kääntävät lantiota eteenpäin mahdollistaen takajalkojen tuomisen ruongon alle sekä toimivat takajalkojen liikelihaksina.³ Lisäksi vatsalihakset suojaavat sisäelimiä ja osallistuvat hengitykseen.

Takaosan lihakset

Kaksipäinen reisilihas (m. biceps femoris) eli takareisilihas koostuu kolmesta osasta, ja se toimii useammassa eri tehtävässä hevosen liikkuessa.¹³ Näitä tehtäviä ovat takapolven koukistus ja lonkan ojennus, mutta myös takapolven ojennus. Takajalan työntövaiheessa kaksipäinen reisilihas toimii yhdessä muiden lonkanojentajien, joista yhtenä tärkeimmistä mainittakoon keskimmäinen pakaralihas (m. gluteus medius), kanssa työntövoiman tuottajana, kun taas liitovaiheessa se toimii polven koukistajana.^3,13 Leveän peitinkalvon jännittäjälihas (m. tensor fascia latae) toimii takapolven ojentajana ja lonkankoukistajana. Työntövaiheessa tämä lihas stabiloi takapolven kiristämällä leveän peitinkalvon nivelen ympärille.¹³ Nelipäinen reisilihas (m. quadriceps femoris) eli etureisilihas nostaa polvilumpiota ja ojentaa takapolvea. Hevosen työskennellessä kootussa muodossa takaosa alla, nelipäinen reisilihas tukee takapolvea ja mahdollistaa takaosan nivelten jouston.³

 

 

Kuva 4. Hevosen takaosan lihaksia. 1. Leveän peitinkalvon jännittäjälihas (m. tensor fascia latae), 2. Keskimmäinen pakaralihas (m. gluteus medius), 3. Pinnallinen pakaralihas (m. gluteus superficialis), 4. Kaksipäinen reisilihas (m. biceps femoris), 5. Puolijänteinen lihas (m. semitendinosus) 6. Nelipäisen reisilihaksen (m. quadriceps femoris) uloin pää (m. vastus lateralis), 7. Suora reisilihas (m. rectus femoris) eli nelipäisen reisilihaksen etummainen pää. Katkoviivoin piirretyt lihakset ovat muiden kuvan lihasten alla. Kintereen yläpuolella sijaitsevat värittämättömät lihakset ovat varpaan koukistajia ja ojentajia, joita en käy tässä yhteydessä tarkemmin läpi.

 

 

 

 

 

 

Tässä esittelin ratsun muodon kannalta keskeisimmät anatomiset piirteet. Seuraavassa osassa kerron fyysisen epätasapainon ja vääränlaisen treenin aiheuttamista terveyshaitoista ja niiden tunnistamisesta. Myöhemmissä osissa käsittelen oikean muodon tunnistamista ja hevosen lihaksiston kehittämistä terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tavalla.

Teksti ja piirrokset: Seela Salakka

 

Lähteet

[1] Barstow, A. & Dyson, S. (2015). Clinical features and diagnosis of sacroiliac joint region pain in 296 horses: 2004–2014. Equine Vet Educ, 27: 637-647.

[2] Gellman, K. & Bertram, J. (2002). The equine nuchal ligament 2: Passive dynamic energy exchange in locomotion. Veterinary and Comparative Orthopaedics and Traumatology, 15(1): 7-14.

[3] Heuschmann, G. (2009). Tug of War: Classical Versus "modern" Dressage. Why Classical Training Works and How Incorrect "modern" Riding Negatively Affects Horses' Health. North Pomfret, VT: Trafalgar Square.

[4] Peham, C., Frey, A., Licka, T. & Scheidl, M. (2001). Evaluation of the EMG activity of the long back muscle during induced back movements at stance. Equine Veterinary Journal, 33: 165-168.

[5] Tokuriki, M., & Aoki, O. (1991). Neck muscles activity in horses during locomotion with and without a rider. Equine exercise physiology, 3: 146-150.

[6] Zsoldos, R.R., Kotschwar, A.B., Kotschwar, A., Groesel, M., Licka, T. & Peham, C. (2010).  Electromyography activity of the equine splenius muscle and neck kinematics during walk and trot on the treadmill Equine Vet. J. Suppl., 42: 455-461.

[7] Gellman, K., Bertram, J. & Hermanson, J. (2002). Morphology, histochemistry, and function of epaxial cervical musculature in the horse (Equus caballus). J. Morphol., 251: 182-194.

[8] Kienapfel, K. (2015). The effect of three different head–neck positions on the average EMG activity of three important neck muscles in the horse. J Anim Physiol Anim Nutr., 99: 132-138.

[9] Robert, C., Valette, J.P. & Denoix, J.M. (1998). Surface electromyographic analysis of the normal horse locomotion: A preliminary report. Proceedings of the Conference on Equine Sports Medicine and Science, 80-85.

[10] Zsoldos, R. R., Kotschwar, A., Kotschwar, A. B., Rodriguez, C. P., Peham, C. & Licka, T. (2010). Activity of the equine rectus abdominis and oblique external abdominal muscles measured by surface EMG during walk and trot on the treadmill. Equine Veterinary Journal, 42: 523-529.

[11] Licka, T., Frey, A. & Peham, C. (2004). Electromyographic activity of the longissimus dorsi muscles in horses during trotting on a treadmill. Am. J. vet. Res., 65: 155‐158.

[12] Licka, T., Frey, A. & Peham, C. (2009). Electromyographic activity of the longissimus dorsi muscles in horses when walking on a treadmill. Vet. J., 180: 71‐76.

[13] Tokuriki, M. & Aoki, O. (1995). Electromyographic activity of the hindlimb muscles during the walk, trot and canter. Equine Veterinary Journal, 27(18): 152-155.